perjantai 4. tammikuuta 2008

Paketti on avattu

Paketti laskeutui eilen Turkoosiin taloon, olo oli kuin jouluna kun tutkin sisältöä. Ihanat nimet, punapuu, sinipuu, henna ja krappi. Valitettavasti tulee kokeiluille hivenen kiire, tänään on puhelin pirissyt kuin ennen lomaa. Tiesin tämän aherruksen alkavan mutta jotenkin sitä lomaa olisi halunnut venyttää. No, kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Ensi viikon ryhmien päiväkirjat pitää lähteä hakemaan. Sovin myös palaveria keskiviikolle ja maanantaille on jo sovittu tarvikkeiden nouto ja yksi ryhmä. Keskiviikon palaveria oikeastaan odotan vaikka se tietää taas lisätöitä. Suunnittelemme jatkoa viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyille sisustus- ja käsityöpäiville. Paljon on jo tehty ja sovittu. Keskiviikkona pidämme kokouksen missä katsotaan hoitamattomat työt ja sen jälkeen jaetaan hommat. Mukava nähdä siellä olevia ihmisiä pitkästä aikaa. Paineita luo vain se, että viime vuoden päivistä pidettiin todella, rima nousee. Toivottavasti saamme mielenkiintoisen tapahtuman aikaan.
Pojillakin alkaa olla kouluun lähtö mielessä. Hiukset on siistitty, keskimmäinen halusi irokeesin. Haluaisin olla näkemässä opettajan ilmeen. Minusta poika on tosi söpö. Pikku ukolla on hartioille ulottuva vaalea tukka. Esikoinen taas vannoo jenkki tukan nimeen. Kukin taplaa tyylillään ja hyvä niin, kolme samanlaista olisi ehkä liikaa. Vaatteiden pesua ja reppujen paikkausta on tiedossa äidillä.
Katselin keittiön ikkunasta ulos. Pakkanen ja tuuli tekevät tepposia silmälle. Näytti kuin satoja pieniä kimaltavia keijuja olisi liidellyt metsässä.

torstai 3. tammikuuta 2008

Elintarvikevärien ihmeellinen maailma


Elintarvikeväreillä kokeilut on kuivuneet ja kuvattu. Yllä vihreällä elintarvikevärillä värjättyä kampavillaa. Etikkaliemessä lilluttelin ensin ja sitten lämpimään väriveteen ja kuumennus. Rauhassa saivat langat saivat jäähtyä ja vesi muuttua kirkkaaksi. Väriä oli kuten näette tosi reilusti. En ehkä ole ko. värjäyksen ylin ystävä, helppoudesta huolimatta. Johtuen ehkäpä kokeilun luonteesta en oikein päässyt värjäyksen makuun, liian nopeaa ja helppoa. Väri sinänsä oli ihan kiva, lanka huuhtelun ja kuivauksen jälkeen miellyttävän tuntuista.

Toiseen kuvaan pääsivät edellinen vihreä lanka sekä alkuperäisesti roosa seitsemän veljestä lanka. Tein noin 20 gramman pieniä vyyhtejä. Muuten samat toimet kuin edellä mutta kaatelin eri liemiä vähän sinne tänne. Väreinä sininen ja vihreä. Ja taas todella väripitoiset liemet.


Jos haluaa värjäillä omassa koti keittiössä elintarvikevärit ovat mukava ja helppo tapa värjätä. Hajutkaan eivät häirinneet. Olen joskus käyttänyt kool aid mehujauheita, haju on ollut todella kamala. Värit sinänsä aivan kivoja. Haju ja värjäystulos vaan ovat laittaneet miettimään, millainen on mehuja juoneen sisäelimien väri.
Hain postista tänään väripaketin. Muutama väripussi, alunaa, viinikiveä ja rautavihtrilliä. Padat kiehumaan pikapuoliin ja puretus pois alta. Sormet syyhyävät liemien keittoon pääsyä. Kahviliemen laitan tänään tekeentymään sekä sipulinkuoret. Teellä värjäämistäkin olen miettinyt, aikaisemmin olen enkelinukkien ihon kangasta värjännyt teellä ja ollut todella tyytyväinen. Tulee aivan noita-akka olo kaikista liemien suunnittelusta. Pikku ukko jo sanoi minua katseltuaan, vihreällä värjäyksen jälkeen, " äiti, sinulla on avaruusolion kynnet"

tiistai 1. tammikuuta 2008

Uusi vuosi, uudet kujeet

Ja niin se uusi vuosi alkoi täälläkin valoisammissa merkeissä, yöllä satoi hivenen lumeksi jotenkuten luokiteltavaa valkoista ainetta. En vielä pääse lumiukon tekoon mutta maa on valkoinen, myönnetään.

Laitan vuoden ensimmäiseen bloggaukseen tulevan muutos kohteen. Syksyllä maalasin olohuoneen seinään kranssin, aivan koe mielessä. Nyt sitä tämän syksyn ja alku talven katseltuani olen tullut siihen tulokseen, että väärän värinenhän tuo on ja muutenkin onneton. Eli kun Ukko kulta jatkaa mökin sisämaalausta olohuoneen katosta ja seinistä, päivitän tuon maalauksen harmahtavaan vivahtavaksi ja kupit voisivat olla vaikka haarukoita, lusikoita ja veitsiä. Valkoinen tulee jatkumaan keittiön jälkeen myös olohuoneessa mutta johtuen vuolukivi uunista harmaa taitaa olla se väri, jolla rajaan ensin neliön ja uusi kranssi neliöön.

Tänään on myös eilisen totaali lamaannuksen jälkeen hivenen tapahtunut muutakin kuin ajatustyötä. Ensin lilluttelin etikka vedessä villalankoja n. 350g ja sitten kokeilin elintarvikeväreillä värjäämistä. Ajattelin aloittaa helpoimmalla ohjeella, vasta kun saan alunan postista teen kasvivärikokeilut. Laittelen kuvia langoista kunhan ne ensin jäähtyvät huuhdeltaviksi ja kuivuvat. Sinistä ja vihreää on tulossa.

Laskuri täyttää tänään kuukauden, olen aivan äimänä luvusta. Tosin olen alkanut ymmärtää bloggauksen olemusta ja ihanuutta. Minusta on aivan ihana lukea toisten oivalluksi ja kauniita ideoita kotiin. Tähän asti olen ollut sisustuslehtien suurkuluttaja, nyt taidan olla elämäntapa blogien suurkuluttaja. Parasta tässä on se, että toisin kuin lehtiä lukiessa, bloggaaminen on vuorovaikutusta. Voit kommentoida ja saat kommentteja, kivaa.